Matin Blog
Aurinkoa ja valoa - elämää on maanantainakin
14.03.2007

Tänään sain taas kunnian tavata suuren joukon kansalaisia monissa eri paikoissa ja tilaisuuksissa. Muutos kaksi kuukautta sitten oleviin tunnelmiin oli valtava - ihmiset hymyilevät! Auringonpaisteella on ihmeellinen vaikutus meidän mielialaamme; hyvät puolemme erottuvat selvemmin.

Eduskutavaalit ovat käynnissä ja minun pitäisi ehdokkaana olla kriittinen ja luottamusta-antava kannanotoissani. Niin olen mielestäni ollutkin. Mutta niin minun kuin muidenkin ehdokkaiden olisi silti muistettava, että maanantai tulee aina - joka viikko, vaalien jälkeenkin. Luonto kulkee omaa polkuaan, kuten ihmisen elämäkin. Joten muistutus meille kaikille: Auringonvaloa ei voi ostaa eikä huijata. Sen saa kokea vain arvostamalla elämää, ja sen luojaa.

Tänään tapasin kentällä useita ehdokkaita, joilta oli jo hiipumassa auringon antama energia vaalikamppailuun; näin väsyneitä, rähjäisiä, hysteerisiä ja sairastumassa olevia ehdokkaita. Nyt ei saa antaa periksi! Tulevassa tehtävässämmekään emme saa antaa periksi.

Siis arvoisat ehdokkaat: Elämää on seuraavana maanantainakin - aurinkoa ja valoa jopa tätäkin päivää enemmän. Nyt arvot esille ja äänestäjät aktiiviseksi. Eihän kukaan järki-ihminen halua äänestää ehdokasta joka hiipuu jo "takasuoralla". Et sinäkään!